Muutoksentekijät-vaikuttajakoulutus

Muutoksentekijät on vaikuttajakoulutus pääkaupunkiseutulaisille partionuorille.

Me haluamme nuorten ottavan ja saavan partiosta sen paikan, joka heille kuuluu. Partiossa nuorten pitää saada päättää ja vaikuttaa – ei keski-ikäisten setien ja tätien.
Haluamme antaa nuorille taitoa, tietoa ja välineitä vaikuttamiseen. Haluamme haastaa ja innostaa heitä muuttamaan maailmaa paremmaksi niin partiossa kuin ympäröivässä yhteiskunnassakin.
Ja ennen kaikkea haluamme partion näkyvän pääkaupunkiseudulla, Suomessa ja maailmassa sellaisena kuin se onkin: aktiivisena ja voimakkaana nuorten tukijana. Se ei vain ole kovin uskottavaa, jos partion puolesta puhuvat ja sen johdossa toimivat vain yli kolmekymppiset pönöttäjät.

Näitä tavoitteita ei saavuteta strategioihin kirjatuilla korulauseilla tai jäykillä juhlapuheilla. Niiden saavuttamiseksi tarvitsemme tyyppejä, joilla on intoa, energiaa ja ennen kaikkea tahtoa saada aikaan muutoksia.

Muutoksentekijät on vaikuttajakoulutus suunnilleen 15-25-vuotiaille pääkaupunkiseutulaisille partiolaisille. Ensimmäiset muutoksentekijät pääsevät aloittamaan tammikuussa 2012 ja kokoontuvat noin kymmenen kertaa vuoden 2012 aikana. Luvassa on innostavia kouluttajia ja esiintyjiä, jotka antavat omasta näkökulmastaan eväitä vaikuttamiseen eri tasoilla. Teemoja syvennetään yhdessä. Jokainen muutoksentekijä tekee samalla myös omaa vaikuttamisprojektiaan, joka voi liittyä partioon tai olla liittymättä.

Hae mukaan ensimmäisiin Muutoksentekijöihin! Lähetä hakemuksesi viimeistään 28.12. osoitteeseen muutoksentekijat@gmail.com ja kerro kuka olet, miksi haluat muutoksentekijäksi, millaisia muutoksia haluaisit saada partiossa aikaan ja mitä odotat koulutukselta.

Onko sinulla sanottavaa Muutoksentekijöille? Haemme vuodelle 2012 innostavia puhujia ja kouluttajia. Yhteydenotot: Anna Munsterhjelm, 0405879514, anna.munsterhjelm@partio.fi.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.